Baarimikot
28 Elo 2010 Jätä kommentti
Kategoria(t): Aiheeton
No, ei sitten nukuttanutkaan, niin ajattelin postata kuvia. Baarimikoista.
Käyn kolmessa eri baarissa lähinnä baarimikkojen takia. Bud on tietenkin ihan ykkönen, mutta Hongdaessa minä ja Laura käydään aina Papa Gorillassa ja Zenissä. Etenkin Papa Gorillan baarimikot on helluisia. Niillä on aina jotain omaa kivaa menossa, ja ne tykkää jutella ja tanssia ja hengailla. Sain myös Lauran suosikkibaarimikon sanomaan, että olen meistä kahdesta se nätimpi. Hahahah! Aluksi se sanoi, ettei se voi päättää kun me molemmat ollaan nättejä, mutta kun tarpeeksi painosti, niin sieltä se sitten irtosi. Mahtoi sanoa kohteliaisuuttaan, mutta pitää ottaa kaikki mitä saa.
Enivei, Lauralla on ihan homona lisää kuvia baarimikoista, mutta postaan nyt omani ja myöhemmin lisäilen loputkin. Anteeksi kun olen joka toisessa, mutta aina on pakko uhrautua, että saa koko kuvan. Jostain syystä korealaiset pitää sitä outona jos haluaa kuvan vain niistä, mutta jos poseeraa niiden kanssa, niin se on ok. Aina. Poikkeuksetta.
Minä ja Tatuoitu. Tatuoitu on valtava. Olen ihan kääpiö siihen verrattuna. Tatuoitu on myös tosi kiva ihminen. Aikaisemmin se ei hymyillyt koskaan, mutta nykyään se on aina hyvällä tuulella.
Huomaa vaivaantuneet ilmeet!
Molemmat näistä oli aikaisemmin aina ihan älyttömän tympeitä. Sitten en pystynyt menemään Budiin pariin viikkoon, ja yhtäkkiä ne olikin ihan “oo, pitkästä aikaa!” ja pelkkää hymyä ja kedon kukkia.
Ei vaatine selitystä. On se nätti.
Minä ja yksi Papa Gorillan baarimikoista Papa Gorillan ulkopuolella. Joskus viideltä aamulla. Tai jotain.
Zen on ehkä sellainen Dom x2 -kokoinen baari, mutta siellä on ainakin 10 baarimikkoa. Aina. En tiedä oisko aina tarvetta, mutta niitä on vaan monta. Ja ne on nättejä. Tämä on nätein.




