도우미
11 Elo 2010 Jätä kommentti
Kategoria(t): Aiheeton
도우미, eli doumi, on vähän niin kuin tuutori, mutta sen tarkoitus on lähinnä toimia keskustelukumppanina ja korealaiseen kulttuuriin tutustuttajana. Doumeja haettaessa sai listata erityistoiveita, kuten sukupuoli, kiinnostuksenkohteet jne. mitä ikinä keksikään pyytää. Mun pyyntö oli mun omasta mielestä melko vaatimaton, mutta ilmeisesti sekin oli täysin mahdoton. Pyysin englantia puhuvan doumin, en mitään muuta, joten yllätys oli sen mukainen, kun ensimmäisessä tapaamisessa paljastui, että doumini ei puhu englantia. Yhtään. Eikä kyllä mitään muitakaan kieliä. Olen myös sen ensimmäinen ulkomaalainen kaveri. Jännää.
No, tähän asti me ollaan tultu kyllä ihan hyvin toimeen, vaikka olenkin puhunut melko tönkösti koreaa. Jos olen väsynyt tai hermostunut, en jostain syystä osaa puhua ollenkaan. Tällä kertaa tapasimme sen jälkeen, kun olin jo joutunut puhumaan koreaa luokkakavereideni kanssa lounaan ääressä, ja olin siis jo syönyt, joten olin kohtuu freesinä.
Meidän oli tarkoitus mennä Insa-dongiin, mutta loppujen lopuksi me päädyttiin Cheonggyecheonille. Cheonggyecheon on 6 kilometrin pituinen virta, joka kaivettiin esiin joitakin vuosia sitten. Siihen oli valettu betonia sota-aikana, joten kun kaupunkikuvaa haluttiin freesata, virran esiinkaivamiseen käytettiin miljoonia euroja. Kävin virralla jo aikaisemmin keväällä, mutta siinä vaiheessa oli vielä niin harmaata ja kylmää, että en erityisemmin pystynyt nauttimaan maisemista.
Doumi
Mun doumi Sua (korealaisittain Su A). Eikö olekin söpö?! Ensimmäiseen kahteen viikkoon en tiennyt sen nimeä, mutta nyt tiedän. Sinänsä vähän noloa, mutta kun niin harvoin tulee kutsuttua ketään nimeltä, niin ei kukaan huomaa mitään. Sua on 22, eli mua nuorempi, ja se kutsuu mua koko ajan unniksi (isosiskoksi). Joka lause alkaa “unni, mitä kuuluu?”, “unni, minne mennään?”, “unni, maista tätä”, “unni, mistä tykkäät/tykkäätkö tästä/tiedätkö tämän” jne jne jne. Se on niin helluista! Se on myös minua lyhyempi, mikä on minun mielestä ihan älyttömän hassua.
Cheonggyecheonilla me istuttiin veden ääressä ja juotiin kaljaa. Me ostettiin ne kaljat jostain kämäisimmästä kaupasta ikinä, mutta se setä siellä oli tosi helluinen. Kuten sanoin, doumini ei puhu ollenkaan englantia, joten joudun puhumaan sen kanssa koko ajan koreaa. Sanoin sitten sille siellä kaupassa, että mä tarjoan ne kaljat. Se setä kysyi heti, että miten osaan niin hyvin koreaa. Käytiin sitten siinä lyhyt keskustelu opiskelusta, yliopistosta ja tietenkin Suomesta. Se oli ihan ekstaasissa, että osasin puhua koreaa. Tosin, aina ne kehuu vaikka osaisi vain kaksi sanaa, mutta tällä kertaa puhuin ihan oikeasti tosi hyvin! Hyvä minä! Olisinpa aina yhtä freesi kuin olin tänään.
Cheonggyecheon
Cheonggyecheon
Cheonggyecheon
Cheonggyecheon
Matkalla metroasemalle me mentiin Purikura-liikkeen ohi. Purikura on japanilainen lyhennys sanoista Print Club (purinto kurabu). Purikurat on niin kuin passikuvakoppeja, mutta niihin mahtuu yleensä useampi ihminen, ja kuville pystyy tekemään yhtä jos toista. Jo kuvanottovaiheessa pystyy valitsemaan useammanlaisia taustoja, ja valintavaiheessa kuvaan voi kirjoittaa tekstiä, piirtää jne. mitä vaan keksii. Me päätettiin sitten doumini kanssa mennä ottamaan purikura-kuvia. Tässä tulos:
Purikura
Tuo kuva on vähän paska, koska se on valokuva valokuvasta, tai paremminkin tarra-arkista, mutta on se tyhjää parempi. Minun koristelemia on noi vaatimattomamman näköiset, kun en vaan keksinyt mitä niihin piirtelisin. Doumi kirjoitteli mm. “unni, puhut hyvää koreaa”, “waaa”, “hauskaa”, “söpöä” ja kaikkea muuta jännää, mitä en ymmärrä. Oli tosi hauskaa, ja harmittaa, etten olen käynyt muidenkin kavereiden kanssa. Pitänee korjata asia vielä kun ehtii.
Ensi viikolla menemme doumin kanssa shoppailemaan Apgujeongiin ja sitten juomaan kaljaa. Hyvä. Puhun aina parempaa koreaa pienissä pörinöissä.
